|
OHJAAJAN KOMMENTTI
Hänen nimensä olisi Kaisa oli ensimmäinen tekemämme elokuva joka ei perustunut
suoraan omaan alkuperäiskäsikirjoitukseeni, vaan se pohjautui lähes kirjaimellisesti
Markus Koljosen selkäpiitäkylmivän mahtavaan novelliin.
Päiväkirjasta, päiväys 29. syyskuuta 2002:
Kuultuani toukokuussa 2002 IAT:n tekevän Aukea.netistä löytyneen novellin
perustuvan elokuvan, kiinnostuin ensimmäistä kertaa Aukean kirjallisuuspuolesta
ja selailin novelleja. Törmäsin "Kaisaan" joka oli suhteellisen uusi - ja
rakastuin heti. Löysin todella läheisiä elementtejä ja osa tekstistä voisi olla
omakirjoittamaani, joka varmasti helpotti sen adaptoimista.
Kirjoitin kertojaäänestä suoran käännöksen elokuvakäsikseksi ja lähetin sen
Markus Koljoselle, novellin kirjoittajalle, kuvauslupapyynnön kera. Vastaus oli
positiivinen ja innostunut joka innosti minuakin kehittelemään käsistä
pidemmälle.
Ensin ajattelimme, että Teemu vetää pääosan. Halusin kuitenkin kokeilla erästä
saamaani ajatusta. Menolippu Mombasaan oli silloin elokuvateattereissa ja
Antti Tarvaisen naama jokaisella metroasemalla. Silmissä oli jotain, ja
hymyssä, ja ajattelin, että hän sopisi Kertojaksi (jota silloin kutsuttiin
muuten Markukseksi...) Siinä vaiheessa en ollut nähnyt itse elokuvaa, tosin
sen näkeminen ei mitenkään muuttanut käsitystäni Antista, vaikka olikin aika
keskinkertainen teinielokuva.
Sain Anttiin yhteyden tuotantoyhtiön kautta ja hän pyysi lähettämään käsiksen.
Muutamaa päivää myöhemmin hän soitti ja oli todella innoissaan, ja lähdimme
valmistelemaan kuvauksia marraskuun lopulle - se oli sään puolesta tunnelmallisin
vaihtoehto.
Marraskuu tuli ja meni ja Antti oli pysyvästi kiinni Kellariteatterin treeneissä.
Oli selvää, että kuvaukset siirtyisivät. Mietimme joulukuuta, mutta HKL:n
metroliikennejohtaja Tapio Hölttä ei suhtautunut siihen ajatukseen hirveän
positiivisesti - jouluaikana liikenne on julkisissakin aktiivisinta, ja
varsinaisia hiljaisia aikoja ei ole kun kaupat ovat sunnuntaisinkin auki.
Päiväkirjasta, päiväys 22. joulukuuta 2002:
Tapasin Antti Tarvaisen sitten eilen ensimmäistä kertaa. Oikein hyvin lähti
juttu luistamaan ja erittäin yhteistyökykyiseltä tyypiltä tuntuu. Antilla on
selvästi aito innostus käsikirjoitukseen, ja sehän ei ole koskaan paha asia.
Näyttelijäpuolelta kuuluu muutenkin hyvää: Kaisa on roolitettu. Teemulla oli
siihen ehdokas joka vihdoin pari päivää sitten suostui mukaan, en ole itse kuin
vaihtanut pari sanaa hänen kanssaan mutta luotan Teemun makuun.
Joten mentiin uudenvuoden yli. Tässä vaiheessa meiltä lähti kuvaaja alta -
Poika vuoden takaa:n kuvannut Tuukka Puumala lähti armeijaan. Päätin kuvata
elokuvan itse, ja Teemu tuli mukaan toiseksi ohjaajaksi. Lisäksi nimesimme
kolme apulaisohjaajaa, jokaisella omat tehtävänsä - tavoitteenamme pysyä
tiukassa, metron aikataulujen ympärille rakennetussa kuvausaikataulussa.
Kuvauslupamme sisälsi tarkkaan määrätyt tunnit; sunnuntai-aamupäivä ennen klo
kahta, sunnuntai-ilta klo 18 jälkeen, ja lisäksi - jos kuvia jää tekemättä -
maanantai kello 20 jälkeen. Tiukkaa tiukkaa.
Jokainen kuva piirrettiin storyboardiin, Antin ja Irinan kanssa treenattiin ja
kuvausjärjestelyt tehtiin erityisen huolellisesti. Aikataulun pitämisessä auttoi
se, että päätimme jo ajoissa äänittää vain ohjeellisen äänen metrossa, ja luoda
tunnelmallisen raidan tyhjästä jälkituotannossa. Jokainen kamera-asema
piirrettiin metropohjakarttaan, valittiin vaunut ja niihin nähden laiturikohdat
joista noustaan kyytiin milläkin hetkellä.
Alina piirsi yksityiskohtaiset pukusuunnitelmat molemmille hahmoille, Kaisoja
oli kolme mutta he käyttivät samoja vaatteita yhtä yksityiskohtaa lukuun
ottamatta: heillä oli erisävyiset neuleet. Ensimmäisellä Kaisalla oli muistaakseni
vaalein, keskimmäisellä jonka perään Kertoja syöksähtää, tummin ja lopun Kaisalla
jonkinlainen välimuoto.
Kuvaukset alkoivat sunnuntaina 12. tammikuuta 2003 klo 7:00 Alinan kotona
Hakaniemessä maskeerauksella. Sen jälkeen menimme metroon klo 7:30, ja kuvasimme
ympäri metroa; Ruoholahdessa, Kaisaniemessä, sen jälkeen Mellunmäessä ja Itiksessä,
josta viimein lähdimme tauolle - ihmisiä alkoi olla metroissa aika paljon.
Palasimme klo 18:30 Kaisaniemeen, aloimme kuvaamaan elokuvan pääkohtauksia,
Kertojan ja Kaisan ensimmäistä tapaamista. Vielä illan lopuksi, juuri ennen
metron sulkeutumista, kuvasimme Vuosaaressa flashbackin lopun. Apulaisohjaaja
Jesse ajoi sinne autonsa ja pääsimme pois juuri kun vartija tuli heittämään ulos.
Maanantaina jatkoimme joukkokohtauksella - paikalle oli haalittu avustajaa
kaksin käsin joukoksi jonka läpi Kertoja rynnistää. Kuvasimme ja kuvasimme,
ja saimme omasta mielestämme kaiken purkkiin.
Täytyy muistaa, että olemme aika moni porukasta -84-ikäluokkaa, jonka
yo-kirjoitukset olivat nimenomaan tuona keväänä. Tarkoitus oli kuvausten jälkeen
unohtaa koko elokuva ja palata siihen yo-kirjoitusten jälkeen. Leikkasin kuitenkin
raakaversion ja huomasin, että se ei toimi.
Lisäkuvaukset sovittiin hiihtolomaviikon loppuun. Yksi ilta, tarkkaan valitut
lisäkuvat joilla maustettiin elokuvaa, teroitettiin avainkohtia. Kuvaukset
keskittyivät lähinnä Kaisaniemeen, mutta myös metrolla pyörittiin vähän.
Rautatieasemalla kuvasimme uudet alkukohtauskuvat metron ulkopuolelta.
Ei se tähänkään tietenkään loppunut. Palasimme kuvailemaan metroja vielä
huhtikuun alussakin saadaksemme kuvakerronnan täydelliseksi. Kuvausten jälkeen
tammikuussa Johannes vietti metrossa kaksi päivää (tai oikeasti aamuyötä,
muistaakseni alkaen heti 5:30 jottei ihmisääniä tulisi ääniraidoille) äänittämässä
eri elementtejä äänisuunnittelua varten. Huhtikuun alussa rakensimme Johanneksen
kanssa huoneeseeni äänistudion ja Johannes teki töitä kolme viikkoa useita
päiviä viikossa - päivät menivät minun nukkuessa parvella ja Johanneksen
yrittäessä erottaa metron jarrutusääntä kuorsauksestani. Johanneksen ääniraita
toi elokuvaan täysin uuden ulottuvuuden ja teki siitä fantasian, näytti
metrotunnelit eri valossa kuin siinä missä tuhannet ihmiset ne päivittäin
näkevät. Tämä oli yksi keskeisimmistä tavoitteistamme.
Musiikki tehtiin kokonaisuudessaan Nuorten mediakeskus Hattutehtaalla, missä
olimme tehneet Poika vuoden takaa:n jälkiäänitykset. Siellä äänitettiin myös
Antin kertojaääni ja molempien tähtien dubbaukset. Didgeridoo oli meillä ollut
mielessä alusta alkaen, ajattelimme alunperin löytää kokeneemman soittajan,
mutta Johannes harjoitteli ja soitti itse - mokat editoitiin pois digitaalisesti.
Lisäksi pienessä kopissa äänitettiin huilua ja vähän isommassa selloa. Niihin
Johannes sekoitti jo tottuneesti syntikkaa, pianoa ja elektronisia elementtejä.
Värikorjaus tehtiin käyttäen Nuorten mediasta lainattua (kiitos sinne etenkin
Lauri Rädylle kärsivällisyydestä) tuotantomonitoria, ja sitten elokuva oli
valmis. Ensi-iltajuhlat pidettiin perjantaina 26. huhtikuuta 2003. Elokuva
näytettiin Taideteollisen korkeakoulun koulutuskeskuksessa, josta siirryttiin
takseilla keskustaan ravintola Hulluun kukkoon syömään ja keskustelemaan
elokuvasta. Jatkoille hajottiin moneen paikkaan, mutta tekijöiden nuoriso-osasto
päätyi Highlightiin.
Kokemuksena Kaisan teko oli ainutlaatuinen. Mitään vastaavaa emme olleet tehneet
siihen asti, emmekä sen jälkeen. Se on varmaa ettei meillä ollut aavistustakaan
siitä mihin olimme ryhtymässä, kun luonnostelimme elokuvaa. Mutta on osoitus
uskomattomasta sinnikkyydestä ja tuotantojärjestelyllisestä nokkeluudesta.
Se, että se on hyvä, on osoitus koko työryhmän suuresta lahjakkuudesta.
Elokuva ei ole täydellinen - kolme vuotta on sille paljon ja olimmehan vain
19-vuotiaita sitä tehdessämme. Mutta se on silti mielestäni aikamoinen helmi.
- - -
Lisätietoa:
• Elokuvan esittely
|
